torstai 5. tammikuuta 2012

Kissatädin onnenmurut

Kävin aamulla lääkärissä valittamassa flunssaani, jota olen potenut noin viikon. Flunssaan on kuulunut pieni lämpö, tukkoiset poskiontelot ja kipeät ranteet. Onhan kroppaa toki muutenkin kolotellut, mutta etenkin oikea ranne on välillä niin luita ja ytimiä myöten kipeä, että olen laittanut siihen öisin linimettivoidetta ja ottanut tulehduskipulääkettä. Olen myös yrittänyt hieroa rannettani, mutta kipu tuntuu tosiaan tulevan luista, sellaista kolottavaa vihlovaa säreilevää ikävää kipua. Voihan se tietysti olla, ettei kipu liity flunssaan mitenkään vaan olen niksauttanut käsipoloni töissä. Tykkään siitä miten työni on ihmistä lähellä, miten nostelen, vaihdan asentoa kyljeltä toiselle, kysyn onko nyt hyvä, käännän uudestaan, nostan vielä vähän ylöspäin sängyssä. Mutta kyllä siinä rannepolo voi kipeytyä.

Lääkäri kirjoitti reseptit allergialääkettä, nenäsumutetta ja antibiootteja. Hain apteekista pelkät allergialääkkeet, koska nenäsumutetta löytyy kotoa ja yritän vielä, jos ei tarvitsi syödä taas antipilootteja. Viime vuonna söin viisi kuuria, mikä huolestuttaa minua kovasti. Jos kropalla kestää pari kuukautta (?) saada bakteerikantansa tasapainoon antibioottikuurin jälkeen ei minun kropassani ole ikinä tasapainoa. Siksi varman saankin koko ajan poskiontelotulehduksia. Toinen syy on varmasti nuo kissat ja niiden karvat ja kotimme, joka on täynnä niitä hemmetin karvoja. Siivoamme kyllä kerran, jopa pari viikossa, mutta sitä karvaa on varmasti  i h a n  j o k a  p a i k a s s a . Yksi päivä makailin sängyllämme päiväpeiton päällä ja kun nousin housuni olivat valkoisena karvasta. 

Olen varmaan vähän allerginen. Ihokin reagoi milloin reagoi, jalkani ovat kipeillä "haavoilla" ihottumasta ja raapimisesta, kylkeni, kainaloni, käsivarteni ovat välillä punaisilla laikuilla. Välillä katson alastonta valkoista kehoani ja sitä somistavia punaisena hohkavia laikkuja uimahallin peilistä ja mietin "oh my...". Silti olen onnellinen, että

1. Meillä on nuo kissat. Rakastan niitä karvakavereita, rakastan niin että tänäänkin piti napata Kirppu syliin ja pussailla pitkin sen suloista kissankroppaa, upottaa naama sen pörröiseen pikku mahaan ja tuhista, kunnes se alkoi kiemurrella ja ei ilmeisesti nauttinut intohimoisesta rakkaudenosoituksestani. Kirppu on maailman ihanin kissa, se on niin kiltti, tuossakin paijatessani se olisi voinut purra tai raapia, se olisi ollut ihan asiallinen reaktio epäasialliseen lääppimiseen, mutta ei Kirppu vaan pure. Tai kyllähän joskus, mutta useammin olisi aihetta. Se on ihana kun kiipeää syliin ja rakastaa pienestä sydämestään kaikkia ihmisiä.

Ja rakastan Winstonia, sitä miten se on kotiutunut meille niin hyvin, että kun ystävämme joulupäivänä kävivät hoitamassa kisuja meidän ollessa reissuilla, piiloutui Winston sängyn alle kun ystävämme tekivät lähtöä. Minua ette mukaan vie, tuumi Winston. Se on vakavamielinen kissa, jolla on ehkä totisuutensa alla kuitenkin ripaus leikkisyyttä. Tänäänkin kun Ville pötkötti sängyllä Winston meni kehräämään ja puskemaan viereen ja alkoi sitten hyppiä sängyn puolelta toiselle Villen pään yli. Sitten se meni Villen laukun päälle makaamaan, tällasi itseään varmaan viisi minuuttia siihen pienelle kassille, vaikka vieressä olisi ollut hyvää avaraa sohvatilaa. Lopulta se lysähti muhkuraisen laukun päälle epämukavan näköisenä, pulska pyllynsä päätä ylempänä.

Toivon kovasti, että molemmat kissat saavat elää pitkän, terveen ja onnellisen kisun elämän. Kirppu on minulle rakkaampi, koska olen hoitanut sitä pennusta asti ja se on alusta asti ollut niin läheisyydenkipeä ja ihana, Winston oli jo kahdeksan muuttaessaan meille ja vaikka se ei enää olekaan äkäinen muistan aina sen ensimmäisen vuoden, sen miten se raapi meitä päivisin ja mourusi ovenkahvaan hyppien öisin. Silti sekin on rakas, tietysti, mutta Kirppu on oma, ihana, kaikkein rakkain. 

2. Huolimatta ajottaisista iho-, flunssa- ym. terveysvaivoistani olen terve. Kehoni toimii niin kuin haluan ja - uskokaa tai älkää - mieleni on terve, vakaa. Jos vain muistaisi tuon aina. Minulla on kaikki mitä tarvitsen, mitä moni haluaa, ja lopulta: mitä ei rahalla saa.

Tässä on monta syytä olla onnellinen.

4 kommenttia:

  1. Kissaseura on terapeuttista. Se lisää onnellisuutta.

    Paranemista! Pois pahat pöpöt!

    VastaaPoista
  2. Niin lisää. Varsinkin pikku-Kirppu saa mut usein tuntemaan itseni melkoisen rakastettavaksi ja kaikin puolin kelpotyypiksi. Tosin se olisi varmaan samanlainen purisija vaikka mille massamurhaajallekin. ;)

    Viime yönä sain tosin muistaa kissojen ei-niin-kivat puoletkin, kun Winston vaelteli levottomana ympäri kämppää, hyppäsi vähän väliä tyynylle hyrisemään... Sitten vielä Ville alkoi kuorsata ja päätin siirtyä sohvalle, jossa sain kuunnella Winstonin mahtipontisia yrittää kuopia hiekkalaatikkoon seinä, pesukone, suihkuverho ja siis kaikki muu kuin se hiekka. Piti lopulta itse käydä heittämässä ne pökäleet mäkeen kun ei se Winston vaan osaa :D

    VastaaPoista
  3. Tosi shitty thing toi sun ihottuma ja muutkin allergia-oireet, jos ne siis allergiaa on. Mutta ai että kun muutuin ihan kateelliseks kun luin tota kirjotusta! itehän en kissaihminen oo mutta onhan se kirppu kyllä aivan ihana <3 ja ihanaa että sulla on se (:
    -Zazu

    VastaaPoista
  4. Niin, se joku lääkärihän sanoi, että tää olisi atooppista ihottumaa, mutta en tiedä mites tää nuha sitten siihen liittyy. Oli mitä oli niin ei kovin nättiä ainakaan :D

    Oon kyllä onnellinen pikku-Kirppusesta, ja Winstonistakin.

    Kivaa kun kommentoit! :)

    VastaaPoista

Mitäs mietit?