tiistai 21. helmikuuta 2012

Pieni tiistai-illan tunnelmapala

Olin töissä, aamuvuorossa. Tuntuu että tein kahden ihmisen työt ja onnittelin itseäni. Työkaverini kutsui minua touhu-tiinaksi ja sanoi että olen kymmenessä paikassa yhtä aikaa,hän kyllä kuulosti vähän ärtyneeltä. Oma häpee, ajattelin, ja ääneen, no mulla on nää kaksi vaihdetta, täysiä tai ei mitään. Halasin toista työkaveriani pitkään, hän oli viimeistä päivää, painoin oikein posken poskea vasten. Töiden jälkeen tapasin työkaverini keskustassa. Myöhästyin kymmenen minuuttia, mutta niin hänkin. Menimme leffaan katsomaan Varaston, se on kotimainen komedia, tykkäsin, vaikka takanamme tytöt ulvoivat kuin hyeenat kaikissa vähänkin hauskoissa kohdissa, toistelivat vuorosanoja ja käyttäytyivät muutenkin kuin idiootit. Yritin ajatella tätimäisesti, no se kuuluu tuohon teini-ikään, esiintymisenhalu, typeryys, maailmannapuus. Lainasin työkaverille rahat bussilippuun (ja leffalippuun ja leffamässyyn), hänen lompakkonsa jäi kotiin, tunsin iloa kun sain auttaa. "Neitoa pulassa". Kävin kaupassa ja ostin kolme riisipiirakkaa, kolme porkkanapiirakkaa, kolme perunapiirakkaa. Olen syönyt niistä neljä. Ville oli siivonnut, oli ihanaa tulla siistiin kotiin. Pesin verhot, ne olivat niin pölystä harmaat että piti pestä kahteen kertaan. Taivaalle kiitos pyykkikoneesta, ajattelin. Minua odottaa kaksi naistenlehteä ja huominen vapaa, sohvalle nukahtanut rakas mies, maailman ihanin kissa Kirppu. Kehrää ja puskee ja tunkee väkisin syliin.

4 kommenttia:

  1. Heh, itsekkin huomaan usein laittavani tätimoodin päälle, jos kohtaan nuoria, jotka käyttäytyy samaan tapaan kuin itse vielä viitisen vuotta sitten (ja välillä yhä). Sillä erotuksella, että aina mietin, että on "nuo nykyteinit härskejä: en minä olisi ikinä noin kovalla äänellä/naurulla tai tuollaisia juttuja/vitsejä..."

    Munkin piti mennä leffaan eilen, mutta seuralaiseni tulikin kipeäksi. Me oltais katottu se Carnage.

    Perjantaihin!
    Kerttu

    VastaaPoista
  2. Joo kyllä nykyajan nuoret on kamalan kovaäänisiä! Ja jotenkin härskejä. Hyh hyh. Tai ehkä nää kaupunkilaisteinit on aina ollu sellaisia... ;)

    VastaaPoista
  3. Heippa piiitkästä aikaa! Asiani ei varsinaisesti liity tähän päivitykseen. Olen ollut lukijana blogissasi jo tovin aikaa google-tilini kautta. Oma profiilini vain ei näy lukijoissasi. Mahtaneeko näkyä sinulle? LUMISIN(!!!) terveisin kirsikka :)

    VastaaPoista
  4. Heippa hei,ja kiva kun jätit kommenttia! :)Voi apua, olen aika pöllö... En kyllä tajua näytkö lukijoissani. Kehtaanko myöntääkään. :D Tutkailen asiaa!

    P.S. Kuudelta oli vielä valoisaa ja äsken klo 22 tullessani töistä sateli hiljalleen lunta - kevät ei osaa päättää tulisiko, tai talvi malttaisiko vetäytyä... :)

    VastaaPoista

Mitäs mietit?