lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kun vihreänaamainen tyttö pyytää kielometsään

Sain synttärilahjaksi sykemittarin, josta olen kamalan innoissani. Koko ajan tekisi mieli olla lenkillä. Ja lenkillä ollessani tapitan vain sykkeitä. Eilen kävin rakkaan siskoni kanssa hölköttelemässä keskuspuistossa. Näimme kieloja ja halusin niitä.

Sisko: No poimi siitä kimppu ja kato tuurilla jos ne säilyy kotiin asti.
Minä: Ei kun, en mä... Mä tulen huomenna poiminaan märän tupon kanssa.
Sisko (sarkastisesti) : Kiva että sulla on tuota aikaa.

Kotiin tultuani iskin punaisen sävytehoitoaineen päähän, näytin Muumien Tiuhtilta tai Viuhtilta. 


Laitoin naamaani savinaamion. Hississä saunaan mennessä kysyin Villeltä,

- Tuletko mun kanssa huomenna poimimaan kieloja?
- No eihän siihen voi sanoa ei, jos vihreänaamainen tyttö pyytää kielometsään, Ville sanoi, ja sillä oli hellä hymy. Niin että rakastuin taas ihan pikkuisen enemmän.



On ollut ihana loma ja onnittelen itseäni siitä, että olen osannut ottaa kaiken irti. En ole tehnyt juuri mitään, ja silti asioita on tapahtunut, se on hyvä muistutus kaltaiselleni minä hoidan - tyypille. Olen elänyt hetkessä niin että eilenkin meinasi nilkka nyrjähtää, kun jäin tapittamaan voikukan haituvapalloja. Olen iloinnut ihan pelkästä olemassaolosta niin että Villekin sanoi tänään, sinä se jaksat innostua noista samoista asioista joka päivä uudestaan. Minä se. 

Kotona tuoksuu kielo, lempikukkani, ja minä pääsen puhtaisiin lakanoihin Kathryn Stockettin Piikojen kanssa. En tiedä miksi elämä on niin hyvä minulle, voin vain ihmetellä, kiittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?