Kello on puoli kahdeksan vapaapäivän aamuna ja olen hereillä. Raksi seinään! Itseasiassa olen ollut hereillä jo tunnin, Ville lähti töihin ja heräsin siihen torkutukseen. Ja sitten oli niin kova nälkä että piti nousta syömään. Nyt taistelen vastaan halua mennä takaisin unille, koska hyvänen aika, menin eilen kymmeneltä nukkumaan, kyllä kahdeksan tuntia pitäisi riittää aikuiselle.
Tämä yöpuvussa kahden torkkupeiton sisällä kyhjöttäminen hämäränhyssyisessä valossa ei kyllä varsinaisesti tue virkeää oloa...
Välillä mulle käy kirjoittaessa sama kuin puhuessakin: alan kuunnella itseäni ulkoapäin ja mietin että mitä helvettiä. Nuoko sanat hän valitsee kaikkien maailman sanojen joukosta ja tuohon järjestykseenkö, puhuessa: vai että noilla äänenpainoilla. Että mitä helvettiä tosiaan. Onneksi noin käy aika harvoin.
Eilen lopetin yövuorot ja menin parin tunnin unien jälkeen ystäväni kanssa syömään sen nimiseen paikkaan kuin Maya. Oli iiiihaaanaa hiiligrillattua kanaa yrttilohkoperunoiden kanssa ja jälkkäriksi niin hyvää chilillä maustettua suklaafondanttia, että. Illalla tulin vatsa täynnä kaupan kautta kotiin ja nakkasin ostamani talvikimpun olohuoneen pöydälle. Puuttuu vielä siivous, joka on edessä tänään, niin on sitten kukkia ja siistiä.
Sain yhtenä iltana yllättäen työkaverilta niin kivaa palautetta, että sukat melkein pyörivät jaloissa. Palautetta siitä miten minulla on edellytyksiä vaativampiin tehtäviin ja miten minussa vain on sitä jotain (no noin hän sanoi!). Sekä miten en ole erityisen hyvää pataa kenenkään kanssa vaan kohtelen kaikkia samalla tavalla ystävällisesti, mutta pikkuisen etäisesti. Esimieheni on kiittänyt samaa ja on niin hassua, kun olen ain tuntenut itseni vähän ulkopuoliseksi ja itkenyt miten en istu mihinkään porukkaan ja nyt se onkin valtti.
Positiivista palautetta pitäisi kyllä viljellä useammin. Ei oikein luonnistu minulta.
Kirppu venytteli äsken maha kaarella verhoja vasten ja juuttui sitten kirppumaiseen kouhotustyyliin kynnestä kiinni. Piti käydä irrottamassa se.
Puut ovat kauniita, tykkylumisia. Jos nyt edes tykkylumi on sitä raskasta nuoskalunta, jota nyt.
Värjäsin eilen hiukseni punaruskeiksi ja tykkään. Olen vähän hiuskriisissä, kun ensinnäkin yritän kasvattaa, ja se on aina tällä kasvojen muodolla ja hiusten kunnolla huono idea. Toisekseen en tiedä minkä värinen tahtoisin olla - kirkas punainen on alkanut tökkiä, ruskea ei sovi, oranssi on hölmö, mahonki ei missään nimessä sovi. Tykkäisin sellaisesta vähän kuluneesta ruosteenpunaisesta, mutten ole löytänyt kaupasta sellaista. Tämä punaruskea on nyt ihan hyvä.
Pakko avautua, kun inhottaa joidenkin koiranulkoiluttajien tapa antaa koiriensa leuhottaa löysässä hihnassa vaikka vastaantulijan päälle. Minulle on kahdesti viime viikkoina tullut vieras koira tekemään turhan läheistä tuttavuutta, ja vaikka ne ovatkin olleet kilttejä koiria en todellakaan arvosta, kun vieras iso koira yhtäkkiä työntää päänsä takkini alle (!!) tai tulee kylkeen kiinni. Oikeesti. Tykkään kyllä koirista mutten halua vieraita, etenkään isoja koiria liian lähelle. Ne totta puhuakseni pelottavat minua.
Nyt pitäisi päättää lähdenkö salille vai alanko siivota. Ehkä olisi parempi lähteä, niin tuo sänky ei koko ajan houkuttaisi. Huomenna saan siskoni tänne Turusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?