lauantai 4. toukokuuta 2013

Tänään kaikki muuttuu.

Sain tammikuussa uuden työkaverin, josta olen alkanut pitää koko ajan enemmän ja enemmän. Jo ensivaikutelma oli myönteinen: hän on enemmän kuuntelija kuin puhuja, enemmän ymmärtäväinen kuin tuomitseva, hän on rauhallinen, lämmin ja mielenkiintoinen, hänestä ei oikein tiedä onko hän lintu vai kala.
 
Nämä neljä työtoveruutemme kuukautta olen tarkkaillut häntä, kiertänyt vähän kuin kissa kuumaa puuroa, alkanut lämmetä enemmän ja enemmän. Kyllä, ehkä, hän voisi olla se. Uusi... Ystävä? Ei sentään, ystävyyshän vaatii vuosien tuntemisen, sen sortin henkisen läheisyyden ettei tuota sanaakaan pidä turhaan viljellä. Nyt mietin (ehkä seuraavat neljä kuukautta?), pyytäisinkö häntä kahville. Tapaan niin harvoin ihmisen, josta kiinnostun ystävyys-mielessä, että tunne on outo ja juovuttava. 
 
Uskokaa pois, olen monet itkut itkenyt, kun en ole reipas ja sosiaalinen "kaikkien kaveri", kuinka tunnen välillä yksinäisyyttä ja silti - silti en halua viettää aikaa sellaisten kanssa, joista en Ihan Oikeasti Pidä. Olen ehdoton ja hankala, tiedän. Mutta ei sitä oikein voi olla muunlainen kuin on... Tiedän kyllä sosiaalisen pelin säännöt, hallitsen kahvipöytäkeskustelun, mutten saa siitä mitään jos juttukaverissa on jokin mikä hiertää.

Hurraa, jääkiekon MM-kisat ovat alkaneet! En ymmärrä peleistä mitään, mutta tykkään siitä fiiliksestä kun selostajan ääni kohoaa, aikuiset miehet hyörivät pienen kiekon perässä kuin tohkeissaan olevat koiranpennut kissan jäljillä ja miten yleisö repeää maaleista, miten pelaajat hyökkäävät läjään toistensa päälle ja siihen hetkeen kiteytyy koko maailman ilo ja läsnäolo. 
 
Eniten pidän kuitenkin siitä, miten ennen jokaista peliä kaikki on mahdollista. Uskon aina koko sydämestäni, että nyt Suomi voittaa, nyt meistä tulee maailmanmestareita. Vaikka peli olisi 6-1 vastustajan hyväksi viimeisen erän viimeisellä minuutilla jaksan silti vilpittömästi uskoa, että kyllä tästä noustaan.

Tuosta syystä en muuten esimerkiksi lottoa. Olisi aivan liian raskasta kokea sydämestään joka ikisenä lauantaina, miten nyt tänään kaikki muuttuu. Eihän se varmaan tekisi hyvää verenpaineellekaan.

4 kommenttia:

  1. Pystyn kyllä samaistumaan tohon ajatukseen ystävyydestä, sitä sanaa ei tosiaan parane liikaa viljellä =D Mulla on usein hirveitä ongelmia just miettiä että onko kivat läheiset/uudet tuttavat kavereita vai ystäviä vai mitä ne on. "Kun eihän me olla tunnettu vielä vuottakaan!" mä ajattelen (en tosin onneks ääneen =D). Ärsyttävää kyllä, olis tosi jees olla just sosiaalinen ja kaikkien kaveri, jotenkin paljon mutkattomampaa. Mut toisaalta taas, jos ei halua olla kaikkien kaveri niin minkäs teet...
    Jee, pelit! Paha että aattelet vielä 6-1 tilanteesta vastustajan hyväksi että kyllä Suomi vielä nousee... =DD mut toisaalta ihanaa optimismia/isänmaallisuutta.
    -Zazu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että jotkut (ehkä englannin kielen vaikutuksesta, eikös friend ole vähän pinnallisempikin ystävää tarkoittava sana, vähän kuin kaveri suomessa..?) kutsuvat hyvinkin lyhyen tuntemisen jälkeen jotakuta ystäväksi, mikä on mulle aina järkytys. :D Helpompaa kyllä varmasti olis elämä, kun ei olis näin kranttu vaan viihtyis monenlaisessa seurassa.

      Hyvä ettet ääneen ajattele tuota :D

      En tiiä onko tuossa vaiheessa enää optimistisuutta vai vaan tyhmyyttä ;)

      Poista
  2. Mä oon ollut tänä vuonna tosi laiska tuttavuuksien syventämisessä kaveruudeksi. Melkein aina, kun on ollut olo, että jotain koulukaveria ois voinut pyytää kahville tai jotain, en ole kuitenkaan pyytänyt. Olen ekaa kertaa moneen vuoteen tilanteessa, että kuvailisin, että tunnen tästä kaupungista ennemminkin vähän kuin paljon ihmisiä, virkistävää vaihtelua. On ihanaa, kun ei tarvitse potea syyllisyyttä, että sitäkään ja sitäkään ei ole nyt ennättänyt nähdä kuukauteen ja niin edelleen. Jotenkin elämä on selkeää.
    Mutta kyllähän tähän liittyy se ainainen väliaikaisuuden tunne: jotenkin tuntuu, että vuodessa saati puolessa ei vaan voi tutustua kehenkään niin paljoa, että pitäisi yhteyksiä myöhemmin. Eli samassa mielipideveneessä ollaan.

    Ehkä sulla on kuitenkin eri juttu, koska oikeesti tykkäät tosta sun työkaverista ja haluat tutustua. Onnea siihen prosessiin. On se kyllä ihanaa, jos löytää mukavia ja "helppoja" tyyppejä, ihmisiä joiden kaa mieluummin on kuin ei ole.

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä tuon välikaisuuden! Mähän en esim. aupairina vaivautunu solmimaan tuttavuuksia, mitä oon kyllä jälkikäteen harmitellu. Kun onhan se kiva että on ihmisseuraa vaikka vain kolme kuukautta, vaikkei jälkeenpäin tulisikaan yhteyttä pidettyä.

      Poista

Mitäs mietit?