Terveisiä maalta! Nyt on ollut sen verran hulinaa viime päivät, että on mun päivittäisen kirjoittamisen lupauskin jäänyt. Viime viikolla sain keskiviikkona ystäväni kylään ja aika meni rattoisasti herkkuja syöden ja, noh, lähinnä valittaen. Teki niin hyvää purkaa sydäntään rakkaalle, luotettavalle ihmiselle ja kyllä se meidän ehkä vähän pisteliäs huumorimme sai asiat näyttämään valoisammilta.
Torstaina pesin pyykkiä, maksoin laskuja ja lähdin sitten puoliltapäivin vauva repussa kaupungille. Oli muutama ostos mitkä piti tehdä ja sitten sorruin hetken mielijohteesta Mäkkäriin. Ravitsevan ja terveellisen lounaan jälkeen sitten takaisin kotiin ja pakkauspuuhiin: lähdimme illalla Villen työpäivän jälkeen ajamaan tänne maalle vanhempieni luokse. Vauva nukkui koko matkan takapenkillä, Ville nappasi loppumatkasta sakot kamerasta ja minä itkin radiosta tulevan Samuli Putron kappaleen koskettavia sanoja, eli ihan sellainen meidän perheen normimeininki.
Perjantaina puhuin päivällä piiiitkän ihanan puhelun ystäväni ja työkaverini kanssa. Taas on mennyt useampikin kuukausi ilman muuta yhteydenpitoa kuin satunnaista viestittelyä mutta hyvin juttu vielä luisti, minäkin puhua pulpatin kuin papupata. Illalla oli kirkkoharjoitukset ystäväni seuraavan päivän häitä varten ja kyllä oli jo jännitys huipussaan niin meillä kaasoilla, bestmaneilla kuin tietenkin morsiusparillakin. Harjoituksista mentiin vielä tekemään loppusilausta juhlapaikalle, jotta kaikki olisi sitten valmista The Päivänä.
The Päivä eli lauantai koitti risaisten ja jännityksentäyteisten unien jälkeen, mutta varmaan juurikin siitä jännityksestä johtuen ei väsymystä juurikaan huomannut. Oli aika luksusaamu kun tavattiin morsiamen ja toisen kaason kanssa kampaamossa ja saatiin kaikki meikit ja kampaukset ammattilaisen tekeminä. oli aivan ihanaa olla laitettavana, voisin hyvin tottua siihen. ;-) Olin tosi tyytyväinen sekä kampaukseen että meikkiin enkä todellakaan olisi itse osannut tehdä sellaisia. Samoin morsian ja toinen kaaso olivat niin upeina, niin upeina, että.
Vihkiseremonia oli kaunis, morsian oli kaunis, sulhanen komea, morsiamen ystävän laulu niin koskettavan kaunis että itkuhan siinä pääsi. Me kaasot luimme edessä tekstit ja vaikka ääneni ei kuulemma oikein kuulunut perimmäisille vieraille niin olin kuitenkin ihan tyytyväisin mielin - ihan jo siitä, etten pyörtyä kupsahtanut jännityksestä! Oikeastaan, kun oli naama ja tukka niin viimeisen päälle niin tuntui ihan kivalta olla siinä katseiden alla.
Mitä osaisin kertoa hääjuhlasta? Morsian oli sädehtivän kaunis, sulhanen komea, heistä loistava rakkaus olisi valaissut vaikka kokonaisen kaupungin... Puhe sorisi, nauru kuului. Ruoka oli hyvää, ihmiset parhaimpiinsa pukeutuneita, sali kaunis koristeineen ja tunnelmavalaistuksineen. Puheet olivat aivan huippuja, että meistä ujoista tuppisuiksi väitetyistä suomalaisista löytyykin..! Minä ja toinen kaaso pidimme viimeisenä puheemme, yhteisen, ja vaikka jännittikin aika tavalla niin ihan hyvin se meni, ja tuntui ihmeelliseltä seistä siinä ystäväni edessä puhumassa - tutustuimme melkein 15 vuotta sitten ja nyt olin siinä, hänen häissään, hänen kaasonaan, kahden typerän teinitytön ystävyys oli kulkenut niin pitkän matkan, syventyen, vahvistuen, kestäen elämänvaiheet...
Loppuillasta pääsimme tanssimaan! Häävalssia katsoessa meinasi taas itku päästä, kun Akselin ja Elinan häävalssi keinahti soimaan ja siinä tanssivat niin sädehtivinä nuo kaksi toisilleen lupautuneet, yhteinen elämä edessä, luottavaisina, onnellisina... Noiden romanttisten aatosten jälkeen kävimme Villen kanssa törmäilemässä tanssilattialla vähän vähemmän romanttisena pariskuntana, mutta voi että oli kyllä kivaa tanssia! Sekä valssia, hitaita nojailutansseja että nopeaa pomppimista, mikä vapautti kyllä viimeisetkin jännityksen rippeet mitä päivästä ja kaason kunniatehtävästä oli jäänyt.
Eilen saimme kummipoikani perheineen tänne vanhemmilleni kylään ja taas päivä hujahti niin ettei oikein ehtinyt tajutakaan. Saunoimme Villen kanssa, paijasimme vauvaa, kävimme valmiiseen pöytään, kävimme kävelyllä ja simahdimme jo kohta yhdeksältä. Kohta, kunhan Nakke saa syötyä, lähdemme Villen kanssa pihalle pyörittelemään lumiukkoa! Helsingissä meidän naapureilla on toinen toistaan upeimpia ukkoja takapihallaan ja minä olen halunnut omaa, mutten ole siellä itsekseni kehdannut rueta riehumaan. Tiällä kehtoo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?