Haettiin päiväkotipaikkaa. Aikaahan tammikuulle vielä on vaikka sun kuinka, mutta onpahan nyt. Toivottavasti saadaan kiva paikka kivalla sijainnilla. Toivottavasti Nakella on päikyssä kivaa ja toivottavasti mun sydän ei ota ja halkea, kun pikkuiseni taapertaa reppu selässä päiväkotiin.
Nakke tuntuu kasvaneen lyhyessä ajassa valtavan valtavan harppauksen ja eilen sanoin Villelle, en yhtään muista millainen Nakke oli vauvana. Katson kuvia ja ihan jotain tosi hataria muistikuvia tulee mieleen, mutta päällimmäisenä muistan vain sen miten aina ja aina ja aina kannoin häntä repussa kuin pientä kengurunpoikasta ja miten siinä ne päivät menivätkin. Mutta millainen ääni, ilmeet, touhut, kaikki nuo olen unohtanut. Olisi pitänyt ottaa videoita.
Puoli-vuotias on tietysti vauva myöskin, mutta vähän enemmän jo oma persoonansa. Nakella tuntuu olevan aina vähän pilkettä silmäkulmassa. Hän on touhukas ja rauhallinen saman aikaisesti ja viihtyisi mieluiten sylissä. Hän tykkää kirjoista ja on alkanut kiinnostua kissoista, ja isin tullessa töistä koko tyttö alkaa huitoa ja vatkata innoissaan. Hän inhoaa suun pyyhkimistä ja alkaa huutaa dramaattisesti, ja muutenkin omaa jo jonkinnäköistä draamantajua ja ottaa kyllä tilaisuudesta vaariin vetää pienet loukkaantuneet itkut jos vaikka vahingossa tökkään pukiessa sormella poskeen.
Iltaisin on nykyään ihanaa katsella yhdessä kirjoja ja kivasti Nakke malttaa kuunnella pidempääkin tarinaa ilman että heti repisi kirjan hemmettiin. Eilenkin tunsin sellaista pakahduttavaa syvältä kumpuavaa onnea kun istuttiin sylikkäin sohvannurkassa ja luin kirjoja pikkuinen tyttöni suloisena painona sylissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?