torstai 18. syyskuuta 2014

Valmiina unikouluun?

Aaah, tyttö nukkuu ja edessäni on neljän desin kuppi kahvia JA pullo energiajuomaa. Miten niin äiti on nyt vähän väsynyt. ;-)

No niin, ja nyt onkin tunti kulunut tuosta loistokkaasta aloituskappaleesta, jota naputtaessani Nakke heräsi. Ehdin kuitenki hänen nukkuessaan opiskella googlen ja keskustelupalstojen asiantuntemuksen avulla yksi-vuotiaan unikoulusta. Nakke kun nukkuu nyt välissämme, ja niin ihanaa kun se onkin, on se myös melkoinen murha unelle. Viimekin yönä valvoin varmaan tunnin saaden vähän väliä unissaan pystyyn nousseen vauvan niskaani, sormen silmään, kantapäätä vatsaan... 

Olen miettinyt ja miettinyt unikoulun aloittamista, mutta säälittävä fakta on se, että saatuani illalla Naken nukahtamaan ei mulla ole enää energiaa mihinkään. Huonokin uni on parempi kuin ei unta ollenkaan, vaikka parin yön valvomisilla mahdollisesti ostaisikin hyväuniset jatkoyöt. Olen miettinyt, pitäisikö Nakke siirtää omaan huoneeseen, mutta monikin asia hiertää sitä vastaan. Ensinnäkin tietysti oma jaksaminen -  mistä repiä voimia käydä X kertaa yössä toisessa huoneessa tassuttamassa vauvaa, kun en tahtoisi jaksaa tehdä sitä samassa vuoteessakaan? Toinen syy onkin sitten pehmeämpi: ei minun vauvani ole valmis omaan huoneeseen! Inhoan itse yksin nukkumista ja olen sentään melkein 30 - miksi vuoden ikäinen tykkäisi siitä. Myös vauvapalstojoilla monet puoltavat tätä ajatusta.

Nyt otan siis tavoitteekseni saada Naken nukkumaan koko yön omassa sängyssä. Voi haukotus jo valmiiksi... Toinen tavoite voisi olla, että hän nukahtaisi jo heti illasta omaan sänkyyn. Nykyään nukuttelen hänet sohvalle ja hän jää siihen tuhisemaan siihen asti kun mekinm katsomme telkkaria ja kannamme hänet sitten ylös makuuhuoneeseen. Siskoni oli hoitamassa Nakkea viikonloppuna ja hän vitsaili, kohta se nukkuu vielä 15-vuotiaana tähän sohvalle. Olen siitä asti hörähdellyt honkkelille teinille joka kuorsaa illat sohvalla varsamaiset raajat laitojen yli tursuten ja joka sitten kannetaan omaan sänkyyn jatkamaan unia, mutta, no - 15 vuotta voi mennä nopeasti. ;-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?