sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Viikon varrelta

Muutamassa seuraamassani blogissa on aina viikottain/ kuukausittain listoja esimerkiksi kuluneista tapahtumista/ lemppareista/ mistä tahansa ja niitä on niin kiva lukea PLUS koska kirjoitustahtini on onnettoman laahaava nykyään, ajattelin alkaa joka sunnuntai pistää kuluneen viikon pakettiin ja ihan vain ranskalaisin viivoin listaamalla kuluneen viikon juttuja. Puuh. Mikä hoututteleva ja selkeä aloitusvirke.

- Jalastani leikattiin patti ja vaikka kyseessä oli vain pikkuriikkinen paikallispuudutuksessa tehtävä operaatio enkä ole aiemmin kokenut sairaalakammoa, jännitin tuota jostain syystä aivan kamalasti. Oli hirveää maata siinä steriilissä oudossa ympäristössä ja odottaa mitä tuleman pitää, eikä asiaa auttanut se että aloin kuvitella kaikkia keskitysleirien ihmiskokeita ja kaikkea muuta jossa oikeus oman kehon koskemattomuuteen menetetään. Hoitajat olivat todella ystävällisiä ja rohkaisevia ja nopeastihan se leikkaus oli ohi, mutta oli silti niin inhottava kokemus etten voinut kuin itkeä kotona. Villellä oli varmaan jotain omia tilanteita meneillään koska itkevä vaimo lähinnä ärsytti häntä, ja niin minä poloinen lohtua vaille jäänyt yritin mahdollisimman vähä-ärsyttävästi saada järkeni takaisin.

- Sain leikkauksesta viikon sairauslomaa ja aloitin heti ensimmäisenä iltana pitkään suunnittelemani unikoulun Nakelle. Nyt Nakella on edessä kuudes yö omassa sängyssään ja tänään siirsimme hänet omaan huoneeseen. En todellakaan tiedä olenko MINÄ valmis, mutta tuntuu järkevältä samalla unikoululla hoitaa nyt tuokin muutto. Viime öinä Nakke on herännyt muutaman kerran ja vaikka unikoulun tarkoituksenahan onkin, että lapsi oppii herätessään rauhoittamaan itse itsensä takaisin uneen, olen jo pompannut peittelemään hänet takaisin ennen kuin unenpöpperöiset aivoni edes ovat ehtineet tajuta mitä teen.

- Tuntuu todella, todella, todella haikealta ettemme enää ikinä (toivottavasti!) nuku Naken kanssa samassa huoneessa emmekä, voi itku sentään, perhepedissä. Tietysti oman jaksamisen kannalta on tarpeellista saada nukkua pitkiä unipätkiä mutta voi että kaipaan unissaankin luottavaisena lähemmäs painautuvaa lasta jakamaan tyynyni. Nytkin itkettää ihan kamalasti kun vain mietinkin.

- Tällä viikolla on pariinkin otteeseen pitänyt tarkistaa peilistä onko otsaani kirjoitettu paskasanko. Ihminenhän muistaa negatiiviset sanat viisi kertaa tehokkaammin kuin positiiviset ja tällä viikolla ei kyllä ole positiivisuuden kukka kukkinut. Ei ole ollut mitään yksittäisiä erityisiä juttuja, paljon pieniä paskakukkasia vain.

- Tajusin havahtua pohtimaan, että nyt kun aloitan marraskuussa hoitovapaani ja teen samalla keikkatöitä omalle työpaikalleni, niin käytänkö normaalia vai sivutuloverokorttia. Ah ja nyt muistinkin että normaalia! Huh. 38 % verotus ei ihan hurjasti leivisköille löisi, jos tekee sellaisia viiden tunnin arkiaamuja... Yksi murhe vähemmän.

- Nakke on ollut aivan hurjan ihana tällä viikolla. Se, että saan iltaisin omaa aikaa tekee minulle niin hyvää, ja jaksan hurmaantua tyttärestäni aivan uudenlaiset sydämet näkökentässä. Itseni lisäksi myös Nakke tuntuu jotenkin "vahvistuneen" siitä, että hän nukkuu yöt meistä erillään. Aivan kuin hän luottaisi, että äiti voi olla toisessa huoneessa eikä se sieltä minnekään häviä vaikka minä olen leluileni täällä olkkarissa.

- Olen tehnyt perheemme jokaisen ruoan ja jokaisen siivouksen. Täyshoito pelaa.

- Ystäväni, Naken kummitäti, sekä hänen suloinen pieni tyttärensä kävivät meillä eilen ja toivat hyvää mieltä, hajuveden ja kassillisen vaatteita ja kirjoja.

- Käytiin torstaina Naken kanssa Hyvinkäällä ystävääni moikkaamassa ja hänen iiiihaanaa viisi-viikkoistaan ihastelemassa. Vauva nukkui sylissäni tunnin ja ei sitä vain enää muistanutkaan, miten pikkuruisia nuo vastasyntyneet ovat.

- Olen aika innoissani, että nyt kun Nakke nukkuu omassa huoneessaan voin taas alkaa lukea iltaisin sängyssä!

- Kävin tänään siskoni kanssa kaupungille pyörimässä ja sitten kurvissa sushilla. Mmmmmmmmmm!

- Toinen siskoni oli meillä perjantaina ja vietimme kivan yhteisen päivän Vantaalla pyörien ja meillä telkkaria katsoen ja nintendoa pelaten.

- En ole syönyt koko viikolla karkkia MUTTA olen käynyt kahdesti hampurilaisella. Ups. Ja jee (karkittomuudesta)!

- Haluaisin yöpöydän ja yövalon, koska pinnasängyn muutettua pois (YHHYYY) makuuhuoneeseen vapautui kivasti tilaa. Kunhan saan palkan menen Konttiin katsastelemaan. Yritän nykyään, etten ostaisi uusia tavaroita ennen kuin olen kiertänyt ainakin yhden kirpputorin tai vastaavan. Maailmassa on älytön määrä käyttökelpoista tavaraa kun vain näkee vähän vaivaa.

- Pidettiin yhtenä iltana Villeseni kanssa leffailta, katsottiin Gatsby. Visuaalisesti upea, tykkäsin. Vaikka nukahdinkin kesken ja piti katsoa loppupuolisko seuraavana päivänä...


Jopas on helppo kirjoittaa ranskikset apuna. Tulkoon tästä tapa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?