keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Viikonloppuloman jälkeen


Olin lasten kanssa pidennetyn viikonlopun maalla vanhempieni luona. Oli ihana miniloma, etenkin näin jälkeenpäin huomaan miten hyvää maisemanvaihdos tekikään. Nakella on jäätävä uhma ja molemmat lapset ovat kolmatta viikkoa räkätaudissa, ja viikonloppunakin tuntui useaan kertaan miten hermot pettää, kun jatkuvasti N ulvoi milloin mitäkin asiaa äksänä lattialla ja yöt meni pidellessä vauvaa pystyasennossa, ja koko ajan jompikumpi lapsista yski ja räki... Mutta silti, näin jälkeenpin: Ihana ja tarpeeseen tullut pikku loma. Lasten myötä olen oppinut arvostamaan vanhempieni tarjoamaa apua ja tukea, he ovat sellaisia "kääritääs hihat ja ruetaan hommiin" -tyyppisiä käytännöllisiä, hyväsydämisiä ihmisiä, jotka eivät pidä melua omasta osaamisestaan ja osallistumisestaan. Äiti tarjosi minulle kasvohoidon kosmetologilla ja isä korjautti autosta yhden vian, ja molemmat hoitivat ja leikittivät lapsia. Itsekin leikin ja olin läsnä enemmän kuin joinakin viikkoina yhteensä, kummasti sitä ehtii kun ei ole kodin askareita hoidettavana.


Näimme myös joka päivä ystäviä tai sukulaisia - sai nauraa, itkeä ja vaihtaa kuulumiset. Kotimatkalla maanantaina Nakke ulvoi puolet matkasta mutta silloin tajusin ensimmäistä kertaa loman virkistävän vaikutuksen, kun en kertaakaan kokenut jo varsin tutuksi tullutta tiukkaa nykäisyä hermonriekaleissani. Huutakoon, pirulainen...


Villellä alkoi tänään viiden kuukauden vapaa töistä, minun vanhempainvapaani vetelee viimeisiään. On haikea olo. Vauvani on kahdeksankuinen ja reipas, oppinut nukkumaankin vähän paremmin. Nousee seisomaan rahia vasten ja yrittää sinnikkäästi ratkaista portaiden kiipeämisen mysteerin. Hän on kasvanut varkain, Luojalle kiitos, en oikein muista hänen ensimmäisiä kuukausiaan, olin jotenkin niin älyttömän väsynyt. Ja nyt minulla ei enää ikinä ole pientä avutonta vauvaa, vastasyntynyttä, sinne tänne nukahtelevaa pikkuista. Ehkä vuoden päästä jo meillä on kaksi tyttöä jotka nukkuvat yöt yhteisessä huoneessaan heräämättä, kävelevät kumpikin, toinen varmaan jo syö itse, ei ole vaipoissa. Kolme viimeistä vuotta ovat menneet raskaus-imetys-raskaus-imetys-putkessa, kohta ei tarvitse enää imettää, kohta on enemmän tilaa, saan ehkä olla joskus yksin.


Huomenna menen töihin,eilenkin olin, sunnuntaina taas. Esimiehen työ on vapautta ja vastuuta, hemmetisti hommia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?