sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Hetkittäin helpottaa

Arki kahden näin pienen kanssa on melkoista. Kyllähän se sujuu, kun koko ajan tekee, mutta onhan se raskasta myöskin. Jatkuva tekeminen, läsnäolo, ihan joka päiväinen riittämättömyys, se miten kapealla kaikki oma on. Oikein mitään ei saa valmiiksi ja välillä on niiiiiiiiin kaukana omalta mukavuusalueelta ja silti se ei riitä, huuto, itku, mielenharmi, syli joka ei riitä, kädet, mikään.


Silti välillä helpottaa, vähän jo helpottaa. Tänään luin aamulla kokonaisen lehden ja join kaksi kuppia kahvia niin että lapset olivat tyytyväisinä keskenään melkein koko ajan. He ovat toisilleen tärkeitä,vaikka ärsyttävätkin toisiaan n. viisi kertaa/ minuutti (=huutoa, huutoa, huutoa). Silti he hakeutuvat toistensa luo ja ilosta kikattaen ovat hippasilla.


Onhan tämä silti. Ei pääse pysähtymään, se on hyvä ja huono. Ainakaan en enää ikinä mieti elämäni tarkoitusta niin kuin ennen lapsia usein. Minun tarkoitukseni on olla äiti noille kahdelle; tänään oltiin Lintsillä ja Villen täti hyväntahtoisesti nauroi, kun lohdutin ulvovaa Nakkea kainalossani, juotin vauvalle maitoa, pidin yllä keskustelua ja söin pehmistä. Että on kädet täynnä.


Yksi päivä muistin, millaista on olla ulkomailla, tutustua vieraalla kielellä vieraisiin tarinoihin,millaista on kävellä aurinkoisella kadulla kun ympärillä on vieraskielistä puhetta ja koko päivä on nuori, kaikki mahdollista. Yksi päivä katsoin kun teinipojat heitettiin ulos ostoskeskuksesta, he lähtivät maleksimaan kiireettömästi, huomasivat monumentin ja kantoivat kaksissa tuumin penkin monumentin alle. Kiipesivät monumentin päälle ja olivat sitten siellä.


Vaikka en toki voi sanoa, etteikö elämäni olisi spontaania. Koskaan ei arvaa milloin saa siivota kaatunutta maitoa pitkin pöytää ja lattiaa, milloin saa arpoa tuliko aivotärähdys vai ei, saako syödä lounaansa yhdessä vai viidessä erässä, joutuuko yöllä heräämään kaksi vai kymmenen kertaa (viime yönä kymmenen joten nyt kroooooooh).

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä rankalta. Hyvin rankalta. En oikein muuta osaa sanoa. Jännä oikeastaan, miten ihmiset pystyy selviytymään töistään/ajamaan autoa/tekemään järkeviä ratkaisuja jne. , vaikka eivät ole nukkuneet aikoihin kunnolla. Suorastaan pelottavaa, miten moni aikuinen on varmasti fyysisesti tosi väsynyt jatkuvasti "itsesään riippumattomista syistä" eli lasten valvomisen takia. Silti kukaan tai juuri kukaan ei arjessa sitä tuo esille, eikä muut tajua sitä huomioida oma-aloitteisesti.

    Onneksi, niin kuin sanoit, lapset varmaan viihtyy koko ajan enemmän ja enemmän keskenään ja vaikka siinäkin saa sitten olla välillä välissä, varmasti omaakin aikaa syntyy edes vähän. Toivon ainakin. Paljon tsemppiä!

    K

    VastaaPoista
  2. Joo jännä kyllä miten tavallaan rankkaa pikkulapsiaika on, mut samalla niin tavallista ja onnellistakin elämää. Ristiriitaista! Ihanaa kyllä että kasvavat, mut haikeeta myös!

    VastaaPoista

Mitäs mietit?