keskiviikko 21. syyskuuta 2016

21.9.2016 - Kuopus tänään tasan 1v.3kk

Päivän kymppi:

1. Tylsimmät tietämäni asiat ovat muiden muassa hampaiden harjaaminen ja venyttely; tänään olen tehnyt molempia.

2. Kävin hölkkäämässä 6,5km aikaan 40min. Tosi hyvä lenkki menee viereisen lentokentän ympäri.

3. Lapset ovat olleet kamalan kiukkuisia ja itkuisia, tai sitten olen vain itse ollut tavallista väsyneempi. Aika monta kertaa olen miettinyt että ei jumalauta kukaan toinen lapsi ole näin tyytymätön kaikkeen!

4. Juttelin pihalla pitkään kivan naapurinäidin kanssa. Aika usein ollaan juteltu mutta ei olla vieläkään esittäydytty!

5. Noustiin aamulla vasta 7.30 ja 8.05 olin saanut meidät ulkovaatteisiin ja juoksu kohti juna-asemaa alkoi. Hyvin ehti Nakke-pikkuiseni päiväkotiin ajoissa ja niin reippaana sinne jäi.

6. Telkkarissa tulee parhaillaan ohjelma nimeltä Yhden illan juttu, jossa on tänään Toni Wirtanen. Hän on hurmaava mies, kirjakielinen. Älykäs tietenkin.

7. Suunnitellaan Villen kanssa jotain kahdenkeskistä kivaa hääpäiväksemmr parin kuukauden päähän.

8. Kuopuksen unikoulu toimii!

9. Imuroin ja luuttusin koko kodin Naken ollessa päiväkodissa. Kiva oli rauhakseltaan touhuilla kuopuksen kanssa.

10. Kiittämättömiä kaikesta vänisijöitä tai ei, ovat nuo lapseni vain niin äärettömän rakkaita, äärettömän arvokkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?